Onni

En edes tiennyt, kuinka onnellinen olin, sanoo moni asiakkaani tarkoittaen useimmiten elämäänsä ennen vakavaa sairastumistaan.

Kukin meistä kaipaa turvallisuudentunnetta, jonka sairaus ja sen mukana tuoma epävarmuus ovat pois pyyhkäisseet. Tämä kaipuu voi liittyä mihin tahansa tavanomaista elämänmenoamme järkyttäneeseen asiaan.

Kuinka usein kuulemmekaan, että pitää osata arvostaa tavallista elämää ja sitä, mitä meillä on.

Asumme turvallisessa maassa, missä asiat ovat poikkeuksellisen hyvin. Enkä hyväksy yhtäkään vastaväitettä. Meidän perusasiat ovat todella hyvin. Tiedän sen kokemuksesta, koska matkustelen, välillä maihin, missä asiat eivät ole yhtä hyvin.

Mutta pitääkö olla joka ikinen hetki kiitollinen siitä, mitä meillä on? Eikö ihmiselle ole ominaista kaipuu ja pyrkimys aina vain parempaan? Eikö edistys perustukaan tyytymättömyyteen?

Parempi elämä voi tarkoittaa monia asioita.

Tunnen pariskunnan, joka vaihtoi hyvätuloiset työpaikat ja luksusomakotitalon mökkiin järven rannalla ilman mukavuuksia. Heidän elämänsä näytti onnelliselta, mutta ei sittenkään ollut sitä. He tarvitsivat haasteita. Heidän mielestään luksuselämä häiritsi itsensä toteuttamista. Mitähän Maslow sanoisi tästä?

Lehdestä luen toisen tarinan. Se kertoo naisesta, joka pakeni hyvin palkattua työtä ja keskustassa sijaitsevaa asuntoa. Hänkin muutti mökkiin, jossa ei ole mukavuuksia. Hänenkin elämänsä näytti kaikin puolin mukavalta ja onnelliselta – hänelle se ei sitä ollut.

Toiselle mökki on haaste, toiselle helpotus ja ratkaisu ongelmiin. Molemmille yhteistä on se, että kumpikaan ei tuntenut ennen muutosta itseään onnelliseksi.

Toivotaan, että kukin meistä löytää sen, mikä tekee hänet onnelliseksi! Tai jatkaa tarvittaessa etsimistä! Pelkkä kiitollisuus ei riitä. Elämä on tarkoitettu elettäväksi.